Viimeisten 6 vuoden aikana olen tehnyt paljon minun kehityksen eteen Suomessa. Olen onnistunut oppimaan suomalaisesta työympäristöstä ja koulutusjärjestelmästä ja kokeilemaan sitä parhaalla mahdollisella tavalla - tekemällä sitä.

Opiskelin suomea kahdella suomen kielen kurssilla, olin työkokeilussa erilaisissa paikossa, sen jälkeen yli puolitoista vuotta olin töissä ja olen saanut työkokemusta. Viime vuonna sain maisteritutkinnon Oulun yliopiston rahoituksen koulutusohjelmasta. Kun luen ja puhun näistä asioista, minusta tuntuu, että aika meni tosi nopeasti. Mutta, saman aikaan, kun ajatellen suomen kielen opiskelua, sama mennyt aika tuntuu todella pitkältä. Miksi se on niin? Koska Suomessa on melko mahdollista elää ja menestyä soveltamalla englannin kielen taitoja. Se on helpompi tapa, varmasti. Mutta onko se oikea tapa? Ja kuinka pitkä tapa se on? Nämä ovat kysymyksiä, joita ulkomaalaiset aikuiset kysyvät melko usein, kun he aloittavat elämän Suomessa.

Jokainen kieli on erilainen ja sen oppiminen on prosessi joka kestää, se tarvitsee paljon sitkeyttä, kärsivällisyyttä ja käytännön kokemusta. Suomen kielen oppiminen ei ole tästä erilainen, ja oppimisen kesto riipu monista erilaisista asioista. Minun suomen kielen opettaja aina sanoi, että suomen kieli on helppo ja hauska. Me kaikki nauroimme siitä, koska me tiedämme, että samana aikana elämä pitää elää. Elämä ei odota, että suomen kielen oppiminen on valmis, koska elämä tapahtuu, ja se tapahtuu juuri nyt, kun kirjoitan tästä. Ei ole paljon aikaa helppoa ja hauskaa oppimista. Joten miten yhdistää nämä kaksi asiaa? Se on vähän vaikeampi vastata tähän kysymykseen. Me kaikki olemme erilaisia, opimme eri tavalla, mutta minun mielestä vastaus on olla oikeassa ympäristössä, sopivien ihmisten kanssa. Mutta, mikä ympäristö on oikea?

Kielen oppiminen on kuin lapsen hiekkalaatikossa leikkiminen. Jos lapsi leikkii yksin, jonkin aikaa hän kyllästyy, jonkin ajan kuluttua hänen ideat loppuvat ja hänellä on tylsää. Lapsi tarvitse joku muu, jonka kanssa voi leikkiä, että hän on kiinnostunut leikistä. Ja jos muut eivät halua leikkiä hänen kanssa, kun lapsi kysyy, he eivät vain pelkästään poista hänet leikistä, he myös vahingossa rikkovat ne hiekkalinnat, jotka hän on jo oppinut rakentamaan itse…

Koska olen ollut erilaisissa paikoissa, olen nähnyt, että Suomessa on tietty tapa tehdä asioita organisaatioissa. Mutta, kaikki organisaatiot eivät toimi samalla tavalla, vaikka perusasiat ovat samat. Ero on ihmisissä, jotka tekevät tai hajottavat asioita. Monet teistä, jotka luette tätä, mietitte varmasti miksi mainitsen nämä asiat. Koska ne ovat tosi tärkeitä asioita, muun muassa kielen oppimisessa.

Korkeasti koulutetuilla aikuisilla on enemmän vaikeuksia löytää oikea ympäristö, jossa he voivat oppia ja harjoitella kielitaitoa ja kehittää ammattimaisesti. Heidän koulutustaso, tietämys ja kokemus antavat heille mahdollisuuden hakea ja hankia tiettyjä työpaikkoja yrityksessä ja kielitaito ei usein vastaa tätä tilannetta. Sitten, on helpompaa kääntyä taas englantiin. Loppujen lopuksi se on noidankehä jossa täydellistä integraatiota ei tapahdu koskaan koska tiettyjä asioita voit oppia vain tietyllä tavalla, tietyssä ympäristössä ja tietyissä tilanteissa. Jos kukaan ei halua "leikkiä" kanssasi, miten sitten sinä opit? Nämä ovat pelin sääntöjä. Ja oikea ympäristö ei ole helppo löytää. Tavata oikeat ihmiset ja tehdä hyödyllisiä ja mielekkäitä yhteyksiä, jotka voisivat mahdollisesti muodostaa hyödyllisen sosiaalisen verkoston, on erittäin vaikea saada toisessa maassa, erityisesty alussa. Oikeassa ympäristössä oleminen voi tehdä niin valtavan eron ja se voi vähentää kotoutumisen aikaa todella paljon. Olen kokenut tämän, kun tulin harjoittamaan kielitaitoani AIKOPA:lla.

Ihmiset jotka ovat AIKOPA:ssa työssä ovat erittäin onnellinen, ystävällinen ja ammattitaitoinen ihmisryhmä, joka ilmeisesti rakastaa sitä, mitä he tekevät. He vastasivat heti alussa minun olemiseen heidän organisaatiossa loistavasti. Kukaan ei ole yrittänyt puhua englantia minun kanssa koska ”minun on helpompi ymmärtää”. Se oli juuri päinvastoin, he puhuivat suoraan minulle, miten he jo puhuvat toisilleen. He antoivat minulle rohkaisun sanoja, selityksen asioista joita en saanut heti "kiinni" tai joita en ymmärtänyt, ja tämä sai minut tuntemaan itseni myönteiseksi ja tervetulleeksi. Minusta tuntui, että voin rohkeasti jatkaa puhua suomea, vaikka tein virheitä, mutta joka hetki heidän avusta puhuin suomea paremmin. Minun tehtävät, olivat täsmälleen ne, jotka auttoivat oppimaan ja lisäämään sanastoa ja parantamaan minun suomen kielen kirjoitustaitoa, ja olivat sopivia minun omaan ammattiin.
Minun piti kirjoittaa ja tehdä paljon erilaisia asioista, jotka he sisällyttivät omaan työhönsä. Se ei ollut huvin vuoksi, se oli hyödyllinen minulle, mutta myös heille. Tämä antoi minulle vielä suuremman motivaation olla parempi. Heidän apu, usko ja luottamus minuun näytti minulle millainen ympäristö on hyvä ympäristö. Ja millaisia ihmiset tekevät ja edelleen rakentavat hyvän organisaation. Heidän avustuksella istun ja kirjoitan melkein kahden sivun esseen suomen kielen oppimiskokemuksistani, suomen kielellä. Se tarkoittaa jotain, ja se kertoo teille paljon.

Tällaiset hetket ovat ne, jotka saavat minut menemään eteenpäin, myös silloin kun on vaikeaa. Se tunne olla hyväksytty ja tervetullut, sellaisten ihmisten ympäröivänä jotka haluavat auttaa minua sopeutumaan paremmin, on suurin syy miksi haluan tulla yhdeksi niistä. Minulle tämä on hyvin selkeä vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen. Ja eräänä päivänä minä kunnioitan kaikkea mitä Suomi ja sen asukkaat ovat antanut minulle, olemalla ”ulkosuomalainen” joka puhuu, kirjoittaa ja työskentelee suomenkielellä olkapää olkapään vieressä suomalaisten kollegoiden kanssa.