Nyt tarvitaan tukea! Lasten tuen tarpeet varhaiskasvatuksessa III

huom! Koulutusryhmä ehti jo täyttyä, voit ilmoittautua varasijoille sähköpostitse hanna.vornanen@oulu.fi

 

Lasten tuen tarpeen määrissä on nähtävissä kasvua. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan antaman tuen lisäksi lapsen tuen tarpeeseen vastaamisen varmistamiseksi varhaiskasvatusryhmän arjessa henkilöstöllä tulee olla laaja ja monipuolinen osaaminen. Varhaiskasvatuksen henkilöstön havaitessa lapsen haasteet ja tuen tarpeet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa eivät ongelmat ehdi kasvaa. Näin turvataan se, että lapsi voi saada mahdollisimman kattavasti tarvitsemansa tuen ja olla osana omaa varhaiskasvatusryhmäänsä.

 

Hankkeessa toteutetaan varhaiskasvatuksen henkilöstölle suunnattu 6 op laajuinen täydennyskoulutus, jonka tavoitteena on ohjata ymmärtämään ja tunnistamaan lapsen tuen tarpeita yhä paremmin. Sekä tarjota työvälineitä käytettäväksi ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen antamiseen varhaiskasvatusryhmän arjessa.

 

Hankkeen rahoittaa Opetushallitus.

Koulutukseen osallistuminen on osallistujalle maksutonta!

Koulutus sisältää 6x6 h verkossa toteutettavaa koulutuspäivää, teemakohtaisia tehtäviä  ja vertaiskommentointia verkkoympäristössä ajalla 10/2021-4/2022

Ennaltaehkäisevä ja varhainen tuki varhaiskasvatuksessa,
ajankohta 7.10.2021 klo 9-15
kouluttajana Tero Kujala
*
Miten ymmärtää lapsen tuen tarpeita?
*m
oniammatillinen yhteistyö ja pedagogiset prosessit
*p
äivittäisen arjen tuki

 

Kimurantti kieli - lasten kielihäiriöt,
ajankohta 4.11.2021 klo 9-15
kouluttajana Hannele Merikoski
*valmiuksia kielihäiriöiden tunnistamiseen,
*kielen kehityksen ja kielihäiriöisen lapsen vuorovaikutuksen tukemiseen.

Mun tunteet - lasten tunne - ja itsesäätelytaitojen haasteet
ajankohta 20.1.2022 klo 9-15
kouluttajana Taina Sainio

*valmiuksia tunne- ja itsesäätelytaitojen haasteiden tunnistamiseen,

*itsesäätely- ja rauhoittumistaidot,

*stressi, aivot ja oppiminen,

 

Mieli solmussa - lasten psyykkiset haasteet, ajankohta 24.2.2022 klo 9-15
kouluttajana Matti Parviainen

*lasten psyykkisiin haasteisiin tutustuminen,

*keinoja oireilevan lapsen kohtaamiseen ja tukemiseen.

 

Miks mä käyttäydyn näin? - lasten neuropsykiatriset haasteet,
ajankohta 24.3.2022 klo 9-15
kouluttajana Anita Puustjärvi

*lasten neuropsykiatrisiin häiriöihin tutustuminen ja niiden tunnistaminen,

*kehityksellisten neuropsykiatristen häiriöiden oireet ja hoito, toiminnanohjauksen tukeminen.

 

Yhdessä haasteista selvitään!
ajankohta 21.4.2022  klo 9-15
kouluttajina Liisa Ahonen sekä Sari ja Joakim von Zansen
*koulutuksen päätöspäivä,
*haastavia kasvatustilanteita,
*kasvattajien vuorovaikutuksellista ja pedagogista toimintaa varhaiskasvatusryhmissä,
*kokemusasiantuntijapuheenvuoro.

Muutokset vielä mahdollisia.

 

 

 

Tiedustelut:

Hanna Vornanen,

hanna.vornanen@oulu.fi

050 345 5956

 

kuva: pixabay